Tuotetieto

The big V – Mitä hiustuotteiden vegaanisuus oikeastaan tarkoittaa?

12.5.2021, Four Reasons

Vegaanisuus, eläinkokeettomuus, ekologisuus, luonnonmukaisuus – mitä näitä nyt on. Kaikki yhtä tärkeitä asioita, mutta silti monelle meistä hieman epäselviä. Vegaanisuus on onneksi aihe, josta puhuisimme mieluusti tuntikausia. Niin mieluusti, että teimme kaikista tuotteistammekin vegaanisia! Halusimmekin nyt avata sinulle tarkemmin, mitä olemme tehneet vegaanisuuden toteutumiseksi tuotteissamme sekä mitä ”the big V” oikeastaan tarkoittaa hiustuotteissa. Nyt on aika myös murtaa hiustuotteiden vegaanisuuteen liittyviä myyttejä!

Aloitetaanpa ihan alusta, eli mitä vegaanisella kosmetiikalla ylipäänsä tarkoitetaan? Nyt sukelletaan tukka putkella suoraan asiaan, joten pidä kädet vaunussa. Vegaanista kosmetiikkaa ovat tuotteet, jotka eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia. Tällaisia monelle tuttuja ainesosia ovat esimerkiksi keratiini, kollageeni, lanoliini ja mehiläisvaha. Olet ehkä joskus kuullut jonkun puhuvan ”silkkisistä hiuksista”. Tällainen silkkisyys voidaan saada aikaan esimerkiksi lisäämällä – you guessed it – silkkiproteiinia hiustuotteeseen.

Eläinperäisiä raaka-aineita voidaan käyttää kosmetiikassa niiden hoitavien, korjaavien ja kiiltoa antavien ominaisuuksien vuoksi sekä muuttamaan tuotteen koostumusta halutunlaiseksi. Niitä ei kuitenkaan tarvitse käyttää, vaan myös muita vaihtoehtoja on olemassa.

 

Me valitsimme vegaanisuuden

Vegaanisia tuotteita ovat siis sellaiset tuotteet, joissa kaikki ainesosat ovat joko kasviperäisiä tai synteettisiä. Kaikki uudistetut Four Reasons -tuotteet ovat täysin vegaanisia. Kyllä, kaikki nämä: Four Reasons Original, Four Reasons Professional, Four Reasons No Nothing, Four Reasons Color Mask, Four Reasons Nature ja Four Reasons Takeaway Color. Tiesitkö että eläinkokeet on kielletty EU:n alueella kaikessa kosmetiikassa vuodesta 2009 alkaen? Emme siis myöskään testaa tuotteitamme tai niiden raaka-aineita eläimillä.

Aiemmin jotkin tuotteistamme ovat sisältäneet hydrolysoitua keratiinia, hydrolysoitua silkkiproteiinia ja lanoliinia. Keratiinia ja lanoliinia uutetaan lampaanvillasta ja hydrolysoitu silkkiproteiini silkkiperhosen toukan koteloista. Asetimme vuonna 2018 tavoitteeksemme tehdä kaikista tuotteistamme vegaanisia. Vuonna 2020 kaikki eläinperäiset raaka-aineet poistuivatkin käytöstämme ja siitä asti kaikki uudet tuotteemme ovat olleet vegaanisia – jee!

 

Mistä tunnistat vegaanisen tuotteen?

Vegaanisuuden merkitseminen tuotteisiin on vapaaehtoista, ja markkinoilla onkin paljon tuotteita, jotka ovat vegaanisia vaikkei sitä ole pakkauksessa sanottu. Vegaanisuus voidaan todistaa esimerkiksi sertifikaateilla, jotka ovat kuitenkin myös vapaaehtoisia. Kaikkien uudistettujen Four Reasons -tuotteiden pakkauksista löydät merkinnän BTW, I’m vegan tai 100% vegan, jonka nähdessäsi voit luottaa tuotteen vegaanisuuteen.

 

Aika murtaa myyttejä!

Vegaanisuuteen kosmetiikassa ja hiustuotteissa voi usein liittyä paljon vastaamatta jääneitä kysymyksiä sekä epäselvyyttä. Koska haluamme tehdä aiheesta helposti lähestyttävän, nostimme tähän neljä yleistä ja väärää harhaluuloa hiustuotteiden vegaanisuuteen liittyen sekä selitykset siitä, miten asia todellisuudessa on. Tämän luettuasi voit hyvillä mielin suunnata hiustuoteostoksille ja valita ne oikeasti vegaaniset vaihtoehdot!

 

#1 Vegaaniset hiustuotteet ovat aina luonnonkosmetiikkaa (arvaa uudestaan)

Vegaanisuus ei aina ole synonyymi luonnonkosmetiikalle, vaikka niin saattaisi hyvin luulla. Vegaaniset tuotteet voivat nimittäin sisältää myös synteettisiä raaka-aineita. Toisaalta, myöskään luonnonkosmetiikka ei ole aina vegaanista, sillä luonnonkosmetiikkatuotteet saattavat usein sisältää eläinperäisiä raaka-aineita, kuten mehiläisvahaa tai hunajaa. Ole siis tarkkana luonnonkosmetiikkaostoksilla, jos etsit nimenomaan vegaanisia tuotteita!

Erilaiset sertifikaatit takaavat sinulle, että esimerkiksi tuotteen valmistusprosessi on standardisoitu ja että tuotteesta löytyy vain sertifikaatin sallivuuden mukaisia raaka-aineita. Tällaisia sertifikaatteja ovat esimerkiksi Ecocertin® myöntämät luonnonkosmetiikan sertifikaatit. Four Reasons Nature -sarjallemme on myönnetty Ecocertin® Cosmos Natural sertfikaatti, joka takaa että voit luottaa raaka-aineiden luonnollisuuteen sekä tuotantoprosessien ja pakkausten ekologisuuteen.

 

#2 Vegaanisuus ja eläinkokeettomuus ovat sama asia (emmepä usko)

Raaka-aineiden vegaanisuus ja eläinkokeettomuus eivät ole synonyymeja, mikä on hyvä pitää mielessä. Vegaanisuus viittaa raaka-aineen alkuperään, eläinkokeettomuus puolestaan tuotteen testaus- ja kehitysprosessiin. Kosmeettisia raaka-aineita ei ole saanut EU:n lainsäädännön mukaan testata eläimillä vuodesta 2009 alkaen – ja hyvä niin!

 

#3 Vegaanisuus hiustuotteissa tarkoittaa automaattisesti myös ympäristöystävällisyyttä (voi kunpa)

Ei tarkoita, mutta onneksi se kuitenkin VOI tarkoittaa. Esimerkiksi kaikissa Four Reasons -tuotteissa on otettu vegaanisuuden lisäksi huomioon ekologisuus. Käytämme kierrätettyä muovia tai biopohjaista muovia kaikissa pakkauksissa, joissa se on mahdollista. Four Reasons No Nothing -tuotteiden sekä Four Reasons Original -tuotteiden muovipakkaukset esimerkiksi valmistetaan kokonaan sokeriruokopohjaisesta biomuovista.

Vegaanisuus ja ympäristön huomioon ottaminen hiuskosmetiikkatuotteiden valmistuksessa samanaikaisesti on siis täysin mahdollista, vaikkakin vapaaehtoista. Me ainakin olemme käsi pystyssä, jos joku kysyy. 😉

 

#4 Vegaaniset hiustuotteet eivät toimi yhtä hyvin kuin muut hiustuotteet (itkunaurua)

Vastaus tähän on oikeastaan selvä, jos on koskaan kokeillut esimerkiksi Four Reasons Original Ultra Moisture Treatment -tehohoitoa tai Four Reasons Professional Root Booster -tyvikohottajaa.

3.7 3 arviota
Kerro mielipiteesi

Four Reasons

Four Reasons on suomalainen kauneusalan kapinallinen. Kuljemme eturintamassa monimuotoisuuden puolesta ja puolustamme jokaisen oikeutta kauneuden kokemukseen. Inspiroimme ja voimaannutamme ihmisiä arvostamaan itseään sellaisena kuin kukin on – ihanan epätäydelllisenä – ja tarjoamme työkaluja positiivisen minäpuheen vahvistamiseen.